Tietoa

Näiden sivujen tarkoitus on esitellä lyhyesti henkilöä nimeltä “Laaksonen, Sami Juhani”. Ajoittain sivuille saattaa ilmestyä myös enemmän tai vähemmän kieroja mielipiteitäni erinäisistä aiheista. Pääsääntöisesti sivuilla ei kuitenkaan ole mitään kovinkaan mielekästä sisältöä kenellekään.

Yleistä sivuista:

Päädyin käyttämään sivuilla WordPress -blogikoneistoa sisällönhallintakäyttöä laajentavilla lisäosilla. Halusin tuottaa sisältöä, en systeemiä sen hallintaan. Wordpress tekee asioista paljon helpompia kuin se, että pitäisi itse ylläpitää html-sivuista koostuvaa systeemiä. Ulkoasun toteutin valmiista pohjasta muokkaamalla, koska mielestäni ei ollut tarkoituksenmukaista ryhtyä itse vääntämään ulkoasua, varsinkaan puutteellisella taiteellisella silmälläni. Sivustolla on käytetty muutamia nyky-webin pakollisia hienouksia, mutta niiden pitäisi olla toteutettu niin, ettei vanhemmillakaan selaimilla lukukokemus ole mitenkään rajoittunut. Mihinkään liialliseen “Web 2.0” -ulkoasuun en kuitenkaan halunnut ryhtyä, vaikka pieniä viitteitä siihenkin saattaa olla havaittavissa. Mielestäni käytettävyys menee kuitenkin joka tilanteessa ulkoasun edelle. Mikäli ongelmia ilmenee, otathan yhteyttä!

Nörtti-infoa:

Sivut on toteutettu validin XMHTML 1.0 (Strict):n ja CSS:n avulla. Toimivuutta testattu Firefox 2.01:lla, Opera 9:lla ja MSIE 7:lla. Lynxilläkin pitäisi toimia. Puutteellinen png-tuki (ja monen muunkin jutun) aiheuttaa IE6:tta vanhemmilla versioilla mielenkiintoisuuksia. En jaksa säätää. Sori.

This blog is protected by dr Dave's Spam Karma 2: 15 Spams eaten and counting...